lauantai 24. lokakuuta 2015

23.10 - Australia: Autolla Yarra Glen - Phillip Island

Aamulla hotellin tarjoaman aamupalan jälkeen tähtäsimme lähelle Healesville Sanctuary-eläintarhaan, jossa oli Australialaisia eläimiä. Olimme juuri yhdeksältä paikalla, kun portit avattiin. Kiertelimme yhteensä neljä tuntia katsellen. Näimme hyvin aktiivisen koalan heti ensimmäiseksi, joka hyppi pystyoksalta toiselle. Se oli hauska näky. Oli myös läpikäveltävä kenguru- ja wallibiaitaus. Emuja, lintuja, pelikaaneja, liskoja, käärmeitä, nukkuvia dingoja, pieniä yönisäkkäitä, tasmanian tuholainen sekä hauska nokkasiili. Näimme taas kookaburran ja nyt kuulimme sen hassun naurun. Ihanan vompatin aitauksen luokse osuimme sopivasti ruokinta-aikaan. Se oli kuin iso rotta ilman häntää.

Koala Healesville Sanctuaryssa

Tasmanian tuholaisia Healesville Sanctuaryssa

Nokkasiili Healesville Sanctuaryssa

Vompatti Florence Healesville Sanctuaryssa

Vesinokkaeläinten altaista ei löydetty mitään, vaikka kuinka odotimme. Alkamassa oli vesinokkaeläin-näytös, johon kiiruhdimme ja vihdoin näimme tämän hassun munivan nisäkkään kummallisella nokallaan. Hirmu vikkelä liikkeissään, että oli mahdoton saada hyvää kuvaa. Näytöksen jälkeen vesialtaissakin oli yksi vesinokkaeläin, jota kävimme ihmettelemässä lähempää.

Vesinokkaeläin Healesville Sanctuaryssa

Ajoimme Healesvillen keskustaan ja haimme leipomosta täytetyt lämpimät leivät, jonka jälkeen lähdimme ajelemaan kohti Phillip Islandia etelään. Pakenhamissa pysähdyimme tankkaamassa ja ruokakaupassa hakemassa aamupala-aineksia.

Phillip Islandille ajoimme sillan yli puoli viiden aikaan ja piipahdimme infossa hakemassa uusia karttoja Prom Countrystä sekä Gippslandistä, joihin suuntaisimme seuraavaksi. Ajoimme suoraan yhteen saaren leirintäalueista, Beach Park Caravan Park, jossa valitsimme autolle paikan, jossa nukkua seuraava yö.

Lähdimme lähes heti tutustumaan saareen, ajoimme länteen saaren kärkeen The Nobbies and Blow Hole-näköalatasanteille. Ensimmäinen oli iso kivi ja jälkimmäinen luola veden pinnan tuntumassa, josta jokainen aalto paukautti vettä suihkuten ulos voimakkaan äänen säestämänä. Paikalla oli iso lokkiyhdyskunta ja haju sen mukainen.

The Nobbies and Blow Hole

The Nobbies and Blow Hole

Pysähdyimme Shelly Beachilla katsomassa surffareita. Sitten jatkoimme turisteille pakolliseen maksulliseen Penguin Parade-paikkaan. Väkeä kertyi katsomaan maailman pienimmän pingviinin jokailtaista marssia merestä maalle pesilleen. Nyt keväällä oli muninta-aika. Pingviinejä ei saanut valokuvata ollenkaan niiden mahdollisen häiriintymisen vuoksi.

Ilma oli tuulinen ja viileä, kun valitsimme paikat katsomosta ja aloimme odottamaan näytöstä. Saimme odotusaikana kuulla luennon yhdeltä vahdilta, joka käveli alhaalla rannalla. Lopulta pingviinejä alkoi tulla merestä pienissä erissä ja varovasti kiipesivät selkä kyyryssä nopeasti rannan poikki puskiin pesilleen. Oli todella hieno näky. Onneksi oli kiikarit mukana, niillä näki pingviinit vähän lähempää. Nämä pingviinit, Little Penguins, ovat noin 30 cm ja noin kilon painoisia, eli hyvin pieniä, kun taapersivat kovaa vauhtia peläten petoja.

Jonkun aikaa katsottuamme rantanäytöstä oli aika kiivetä katsomaan kävelytasanteille pingviinien kulkua. Nyt niitä näki ihan läheltäkin ja kuuli niiden äänet; haukuntaa ja ulinaa, kun pesistä kutsuttiin puolisoita ja toiset huhuilivat etsiessään oikeaan paikkaan. Pikku pingviinejä näytti olevan joka puolella. Todella upea kokemus. Kun lähdimme pois näimme taulussa lukeman 2270 kpl. Paljon niitä siis merestä tuli ylös. Aamuvarhain taas lähtevät merelle hakemaan syötävää ja palaavat uudestaan illalla auringon laskiessa.

Penguin Parade

Penguin Parade

Oli aika palata kymmenen maissa leirintäalueelle, jossa söimme pientä iltapalaa ja nukahdimme nopeasti pienten pupujen loikkiessa ympäriinsä.


- ajokilometrit 205 km
- aika 8.30-21.45

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti