lauantai 14. marraskuuta 2015

13.11 - Uusi-Seelanti: Doubtful Sound-retki yön yli

Yö oli tähän mennessä kylmin tällä reissulla, tai siltä ainakin tuntui jo illalla. Kuitenkin pitkissä kerrastoissa tarkeni nukkua peiton ja paksun fleecepeiton alla mukavasti. Ylös nouseminen aamulla seitsemältä oli inhottavaa, kun piti pukea kylmiä vaatteita päälle. Paljon kylmempää kuin Suomessa veneellä. Mittari sanoi +5 ja auton päällä oli kuuraa, samoin nurmikolla.

Söimme rauhassa aamupalamme lämpimässä leirintäalueen keittiössä, kunnes kello lähestyi yhdeksää ja oli aika siirtää auto parkkipaikalle ja mennä odottamaan bussia kohti Manapouria.

Olimme ainoat minibussissa, ja vajaan puolen tunnin ajomatkan jälkeen Manapourissa seuraamme liittyi kolme vanhempaa pariskuntaa (kaksi Amerikasta ja yksi Hollannista) sekä kaksi nuorempaa naista (paikallisia jollain virkistyspäivällään). Lyhyen odottelun jälkeen oli aika hypätä samaan laivaan kuin Real Journeysin matkustajat ja risteillä Lake Manapourin yli.

Laivalla Lake Manapourin ylitys

Vajaan tunnin laivamatkan jälkeen tapasimme laivamme Southern Secretin (Fiordland Cruises) kipparimme Johnin, joka ajoi pikkubussin Deep Coveen. Matkalla pysähdyimme näköalatasanteella, josta näki Doubtful Sound-vuonon alkuun sekä voimalaitoksella, jossa oli aukko vuoren läpi, josta vesi virtasi. Ajoimme kapeaa tietä, jonka ympärillä oli korkeita metsäisiä vuoria. Näimme muutamia esimerkkejä, miltä näyttää kun maanvyörymä vie puut mennessään. Viimeisin viime talvelta, joka tukki ajotien pariksi päiväksi.

Näkymää Doubtful Soundille

Sää oli kaunis aurinkoinen, vaikka vuonoilla sataa vettä paljon ja usein. Siirryimme bussista veneeseen, jossa saimme kaikki oman hytin. Lähdimme matkaan, ja saimme kevyen salaattilounaan ja hummeria (Crayfish). Hummeri oli kanamaista ja miedonmakuista, ei maistunut kalalta; aivan erimakuista kuin Islannissa saatu hummerikeitto, jostain syystä. Maisemat olivat ympärillä upeat. Oli tuulista, sekä jonkin verran vasta-aallokkoa, eli kylmä. Pipo ja hanskat olivat hyvä valinta, samoin kerrasto.

Laivamme oli pikemminkin vene, noin 60 jalkainen moottorivene, jolla kuljimme vuonon päähän asti noin 10:tä solmua. Vuonon päässä hidastimme katsomaan hylkeitä (Fur Seal) sekä paria pingviiniä (Fiordland Crested Penguin). Sitten palasimme myötätuuleen vähän takaisin ja ajoimme suojaisempaan poukamaan, johon aioimme ankkuroitua yöksi. Ennen sitä pääsivät halukkaat virvelöimään. Saimme saaliiksi vain roskakaloja, mm. Parrot Fish, mutta ne sopivat syötiksi vain hummereille. Pyydykset laskettiin myöhemmin pariin sopivaan paikkaan yöksi. Päivällä söimme hummereita, jotka oli pyydetty edellisenä yönä, eli huomiset uudet vieraat saavat toivottavasti syödä taas hummereita, jotka on pyydystetty tämän päivän syöttikaloilla.

Doubtful Sound

Hylkeitä Doubtful Soundilla

Pingviini Doubtful Soundilla

Doubtful Sound

Kalasaalista Doubtful Soundilla

Doubtful Sound

Ankkuroimme yöksi, ja halukkaat pääsivät kokeilemaan vielä ennen illallista melomista kajakeilla. Lähdimme kokeilemaan. Kajakit olivat avomallisia ja hyvin tukevaa tekoa. Oli todella hauskaa. Ainoastaan inhottavat purevat sandfly-kärpäset olivat riesana. Kajakissa piti olla paljain jaloin ja siksi levitimme niihin myrkkyä, mutta ötökät pyörivät kasvojen lähellä. Pipo ja hanskat olivat taas hyvä valinta, tosin meloessa tuli lämmin, vaikka meloimme risteilyemäntämme johdolla vain puolisen tuntia. Lähettyville ankkuroi Real Journeysin iso sininen laiva. Olimme tyytyväisiä että valitsimme pienen laivan.

Southern Secret Doubtful Soundilla kuvattuna kajakista

Melontaretki Doubtful Soundilla

Mieheni halusi kokeilla miltä vesi tuntuu, ja luvan saatuaan puki uimahousut ja hyppäsi veteen. Vesi oli noin 15 asteista.

Sitten oli illallisen aika. Emäntämme Trisha loihti upean aterian karitsaa, paahdettuja vihanneksia sekä salaattia Jälkiruoaksi oli suklaakakkua kermavaahdolla. Ilta meni nopeasti ja mukavasti omien juomien äärellä jutellen yhdessä. Meillä oli mukava ja fiksu porukka. Kymmenen maissa kapteeni sulki generaattorit yöksi, joten oli aika mennä unten maille. Aamulla meitä odottaa aamupala, sekä nostamme ylös hummeripyydykset, jonka jälkeen aloitamme paluumatkan. Takaisin Te Anaussa olemme puoleltapäivin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti