torstai 19. marraskuuta 2015

18.11 - Uusi-Seelanti: Autolla Dunedin - Oamaru

Aamulla sateli vettä, kun vietimme rauhallisen aamun kivassa talossa. Aurinko alkoi pilkottamaan, kun lähdimme yhdeksältä liikkeelle. Ajoimme Signal Hill näköalapaikalle kaupungin ylle.

Signal Hill näköalapaikalla Dunedinissa

Lähdimme kohti Oamarua pohjoiseen ja käännyimme rantatielle heti Blueskin Bayn jälkeen oikealle. Tie mutkitteli hassusti rinnalla kulkevan junaradan kanssa, mennen useasti radan yli toiselle puolelle ja kohta taas toiselle. Pysähdyimme Puketeraki Lookoutilla, josta oli upeat maisemat. Laskeuduimmme alas rantaan Karitaneen ja siellä meren rantaan Huriawa Peninsulaan, joka aiemmin näkyi ylhäältä. Tuulinen sää jatkui taas tänäänkin. Toisella puolella niemekettä oli rauhaisa poukama.

Puketeraki Lookout

Old man and old woman rocks Karitanessa

Ajoimme Shag Pointiin, jossa ajoimme ensin tien päätyyn asti ja näimme hylkeitä. Sitten takaisin päin tullessa Frenzy-kirjan ohje oli etsiä talo numero 183 ja kävellä sen vasemmalta puolelta portaat alas rantaan. Sieltä löytyi erikoinen ranta (Katiki beach), jossa oli kivimuodostelmia, vähän samantyyppisiä kuin Moeraki Bouldersit. Kunhan ei ole paikalla nousuveden aikaan. Meillä oli puolen päivän jälkeen vesi menossa alaspäin.

Katiki beach
Katiki beach

Katiki beach

Ajoimme Moerakin kylään, josta seurasimme kylttejä Katiki pointin majakalle. Siellä pääsi kävelemään pidemmälle bongaamaan mahdollisia Yellow-Eye-pingviinejä, mutta tiesimme ettei niitä varmaankaan näkisi vielä päivällä. Hylkeitä oli makoilemassa kalliolla ja ruohikolla. Näimme muutamia pingviineille asennettuja laatikkopesiä.

Katiki pointin majakka

Hylje Katiki pointissa

Moeraki Boulderseille oli mentävä tälläkin reissulla. Siellähän ne kivet olivat edelleen. Tuntui kuin niitä olisi ollut paljon enemmän nyt. Valitsimme ensimmäisen parkkipaikan, joka oli Doc:n parkkis, emmekä menneet myymälän parkkiksen kautta. (Viime kerralla siellä pyydettiin maksua.)

Moeraki Boulders

Moeraki Boulders

Moeraki Boulders

Kävelimme (Frenzy-kirjan neuvojen mukaan) pidemmälle rantaa pitkin pohjoiseen varsinaisista pyöreistä kivistä. Noin 20 minuutin kuluttua pääsimme näkemään pienempiä palloja rannalla, sekä muutaman seinämässä korkealla. Sieltä niitä paljastuu lisää vuosien saatossa.

Moeraki Boulders

Moeraki Boulders

Simpukka

Hampdenissa pysähdyimme lounaalle pieneen kojumaiseen Lockies-ravintolaan, jossa valitsimme Blue Cod fish & shipsit. Todella herkullista.

Blue Cod fish & ships

Waianakarua roadia pitkin pääsi kääntymään rantatielle, jossa oli kaunista ajaa meri oikealla puolella. Ennen Oamarua pysähdyimme näköalapaikalla ja sitten jatkoimme kaupunkiin etsimään yöpaikkaa.

Näköalapaikalla ennen Oamarua

Yllättäen kaikki Oamarun majoituspaikat olivat täynnä, koska Dunedinissa oli joku iso konsertti tänään. Oli mentävä kysymään leirintäalueelta paikkaa, ja onneksi löytyi autolle paikka. Luvassa olisi viileä viiden asteen yö, mutta kello oli jo lähelle kuusi, joten oli tyydyttävä nukkumaan autossa.

Illemmalla lähdimme vielä autolla katsomaan kaupungin pingviinipaikkoja. Toinen oli Yellow-Eye-pingviinien paikka, jossa ei tarvinnut kauaa odotella kun yksi pingviini tuli merestä ja vaappui ylemmäs rannalle sukimaan itseään.

Yellow-Eye-pingviini

Yhden näkeminen riitti meille, joten suuntasimme lähelle satamaa, jossa oli maksullinen Little Penguin-paikka, eli samanlainen kuin Australiassa Philip Islandilla, jossa kävimme. Jäimme odottamaan vain satamaan, ja kohta auringon laskiessa puoli yhdeksän aikoihin, näimme muutaman uimassa hirmuisen kovaa vauhtia, ja totesimme niiden suuntaavan veneluiskien suuntaan. Vaihdoimme paikkaa ja sieltä niitä tuli useampi ylös ja suuntasi kohti pensaikkoa tien yli, vaikka ihmiset kuvasivat lähellä ja autot kulkivat vierestä tietä pitkin. Pingviinejä ei saa kuvata salamalla, siksi kuvista tuli suttuisia.

Yellow-Eye-pingviinejä hämärässä

- ajokilometrit: 160 km
- aika: 9.00 - 17.45 ja 19.30 - 21.30

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti