maanantai 2. marraskuuta 2015

2.11 - Australia: Autolla Glenmore Park - Sydney ja 1. päivä Sydneyssä

Aamulla ei ollut kiire, koska uskoimme että aamuruuhkan aikaan ei kannata lähteä lähes Sydneyn keskustaan. Saimme Sergen luona aamupalaomeletin ja kanamakkaroita. Lähdimme kymmenen jälkeen ja ajoimme noin tunnin verran Spaceshipin vuokraamoon lähelle lentokenttää palauttamaan autoa. Päivä lämpeni äkkiä kuumaksi, noin 28 astetta.

Australiassa lomaan käytimme yhteensä 28 päivää. Loman alussa olimme 4 yötä Melbournessa ja nyt lopussa on edessä 3 yötä Sydneyssä. Eli käytimme campervanilla koko roadtripiin Melbournesta Sydneyyn yhteensä 22 päivää. Nukuimme matkalla autossa leirintäalueilla 7 yötä , leirintäalueiden cabineissa eli mökeissä 5 yötä, 6 yötä motelleissa/hotelleissa, 1 yön b&b:ssä ja 2 yötä airbnb:ssä.

Ajokilometrejä kertyi autolla yhteensä 3872 km.

Alla olevassa kuvassa näkyy suunnilleen ajamamme reitti. Melbournesta punainen lenkki länteen ja sitten Melbournesta sininen reitti rantoja pitkin Sydneyyn, lähes kuten kuvassa, mutta Mornington Peninsulan jätimme väliin heti alussa. Batemans Bays sivupolun Canberraan, kuvassa myös sinisellä värillä, josta tulimme takaisin rannikolle vähän pohjoisempaa.

Kartta ajomatkastamme Australiassa

Spaceshipin läheltä huoltoasemalta saimme ostettua Opal-matkakortit ja ladattua niille rahaa, joten pääsimme kätevästi yhdellä bussilla keskustaan puolessa tunnissa Central Stationin lähelle.

Central Station

Kävelimme kymmenisen minuuttia Travelodge hotellille ja sen ylimpään 18. kerrokseen. Hotellin olimme varaneet etukäteen matkatoimiston kautta. Vietämme täällä seuraavat kolme yötä.

Lähdimme pian uudestaan liikkeelle kolmen jälkeen tutkimaan kaupunkia. Päätimme lähteä näin kuumana päivänä rannalle Manlyyn lautalla. Lautat kuuluvat samaan matkakorttijärjestelmään. Yhdessä päivässä kuluu kortilta rahaa korkeintaan 15 dollaria, loput ovat maksuttomia matkoja.

Ajoimme pari pysäkkiä junalla Circular Quay-asemalle, jonka vierestä lauttarannasta hyppäsimme vihreään lauttaan kohti Manlyä. Matka kesti puolisen tuntia ja pääsimme ihastelemaan Sydney Opera Housea eli kuuluisaa oopperataloa sekä Harbour Bridgeä läheltä.

Circular Quay

Sydney Opera House

Sydney Opera House

Harbour Bridge

Lautta

Manlyssä kävelimme Manly Beachille, pysähtyen matkalla lounaalla Hot Dog Manissa. Erinomaista käsintehtyä makkaraa sipulirouheella ja punajuurisalaatilla leivän välissä. Rannalla oli paljon ihmisiä viettämässä aikaa kuumana päivänä.

Manly Beach

Manly Beach

Manly Beach

Suuntasimme kohta lauttarantaan ja takaisin keskustaan. Matkalla hotellille kävelimme seuraavalle juna-asemalle ja näimme korkean Sydney Towerin.

Sydney Tower

Sydneyn kaupunkinäkymää

Kävelimme Botanic Gardensissa vähän matkaa sen reuna-alueen läpi ja sitten näimme upeat vierekkäiset rakennukset joissa sijaitsevat kirjasto, parlamenttitalo, sairaala sekä rahapaja ja vielä viimeisinä St. James' Church ja iso upea St. Mary's Cathedral.

St. Mary's Cathedral

Kuljimme junalla yhden pysäkin hotellille päin ja näimme Hyde Parkissa harmaan talon eli sotamuistomerkin, Anzac War Memorial. Ehdimme hotelliin seitsemän jälkeen juuri ennen hämärtymistä.


- ajokilometrit 66 km

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti